12.6.2014

Ibiza part 1: Ibiza Town

Heippa murut! Miun ei pitäis tosissaan tällä hetkellä olla kirjottelemassa täällä, koska huomenna on tentti mut en voinu vastustaa kiusausta. Kohtahan siitä viikko jo on, kun tultiin takasin kotiin reissusta ja mieli tekis kyllä lähteä jo uudelleen jonnekin. Kuvia kaiken kaikkiaan reissulta on melkein 300, joten aattelin jakaa niitä eri aiheiden alle.

Käytiin kahtena päivänä loman aikana Ibizan pääkaupungissa, taksilla sekä bussilla. Bussit oli tosi edullisia ja suosittelen kyllä niitä. Ibiza townissa oli ehottomasti kauniita näkymiä ja aika meni ihan siivillä! 


Shoppailumahdollisuudetkin oli ihan hyvät, ostoskadulta ja sen läheisyydestä löyty mm. Zara, Mango, Pull&Bear, Stradivarius, Blanco ja Bershka. Sit tietysti oli tuntemattomampia espanjalaisia vaatekauppoja sekä turistiputiikkeja ravintoloiden läheisyydessä. 


Tietysti haluttiin käydä myös kattoo paikallisia nähtävyyksiä ja suunnattiinkin ensimmäiseksi Dalt Vilaan, joka on Ibizan vanhaa kaupunkia.


Lisäksi käytiin myös Monographic museum and punic necropolis of puig des molins -nimisessä museossa, joka sijaitsi ihan pääkaupungin ytimessä. Miulla ei oo sieltä kuvia, koska jouduttiin jättämään kaikki tavarat tallelokeroihin museokierroksen ajaksi. Museossa oli esillä vanhoja ruukkuja, koruja, rahoja jne. sekä ulkona päästiin kömpimään vanhoihin hautakammioihin, joissa luurangot oli esillä. Joten uskokaa tai älkää, bilesaarella voi myös sivistää itteensä ja naurettiin kyllä itekkin, että aurinko vaan paistaa ja viina virtaa, mut myö sitä katellaan museossa vanhoja ruukkuja!

Tää oli nyt tällanen pikainen infopaketti kuvineen ja lähen nyt suihkun kautta lukemaan viimesiä sivuja huomiseen tenttiin! Kyselkää jos jotain tulee mieleen ja palailen sit seuraavien aihealueiden kanssa joskus kun aikaa riittää :--)

Lotta

28.5.2014

Se on menoo nyt


Tulin kirjottelee teille vikat moikat ennen ku lähetään Ibizan kuumille hiekkarannoille. Pakkailut on suunnilleen tehty ja nyt alkaa olla fiiliksetki kohdillaan (kuten kuvasta näkyy... ), ku sain selätettyyn tän flunssan! Sit ku palailen Suomeen niin lähen suoraan sukujuhliin Kolille pariks päiväks, eli joskus parin viikon sisään tänne ilmestyy juttua. Lyhyestä virsi kaunis, wish us luck!

♥ Lotta

22.5.2014

Perfect summer

Kesäkelit on rantautunu meillekin vihdoin ja olin jo unohtanu, miten ihana kesä oikeesti on! Tällä viikolla oon viettäny aamut partsilla Suomen kirjallisuuden historian kanssa (edelleen ..) ja tuo kirja ei lopu varmaan ikinä. Eilisen lukemisenkin skippasin, kun käytiin Anskun kanssa avaamassa tän kesän osalta pikkulauantai-perinne.

Ibizan reissukin lähenee ja viikon päästä oonkin junassa menossa kohti välietappia ennen Helsinki-Vantaan lentokenttää. En oo miettiny pakkauslistaa, vakuutuksia, matkalaukkua tai muutakaan mut ei kai tässä vielä mitään hätää oo!


paita BikBok
housut Dr. Denim
ballerinat h&m

♥ Lotta

10.5.2014

Clap along if you feel like happiness is the truth


Onlyn boyfriendit kirpparilta, loistava löytö pitkästä aikaa! Kesällä meinaan käyttää noita myös vähän naisellisempien kenkien kaa, nii olo ei oo ku jätkällä.

Lotta

9.5.2014

Loppusuora häämöttää

.. nimittäin 2. opiskeluvuoden kanssa. Ens viikolla on viimeset tunnit ja sit pitäis palauttaa enää pari portfolioo. Tää toinen vuosi oli kyllä ihan helppo opiskeluiden suhteen, mut luulen et ens vuodesta tulee sit puolestaan aika rankka harjoittelun ja kandin kirjottamisen takia! Mut sit mukavampiin asioihin: kolmen viikon päästä sitä makaillaan rannalla ilman huolta huomisesta. Asiaan kuuluvat matkavarusteetkin kaivelin jo malttamattomana esille ...

 Uudet bikinit ja edellisessäkin postauksessa vilahtanu hellehattu h&m

 Pari vuotta vanhat bikinit myös h&m


Välillä oon miettiny, et olisko se Suomen kieli ja kirjallisuus kuitenki ollu se miun ala. Oon nimittäin ollu viime päivinä ihan liekeissä tuosta Suomen kirjallisuuden historiasta kertovasta kirjasta. Muutenkin ne kaikki kirjallisuuden perusopinnot on ollut tosi kivoja kursseja! Suosittelen kyllä, jos joku on  lukutoukka ja Joensuussa ainakin kaikki kurssit pystyy käymään yleisinä tentteinä ilman sivuaineoikeutta. 


Viimeisenä toiveena olis se, että rusketuksen lisäks Ibizalta lähtis mukaan myös paljon uusia vaatteita. Vein tällä viikolla kirpparille valehtelematta melkein puolet miun vaatekaapin sisällöstä ja miulla ei oo mikään aamu mitään päälle laitettavaa. Oon salaa aina miettiny, että miten jotkut ihmiset jaksaa kulkee hupparissa ja farkuissa joka päivä. Nyt miusta on tullu just sellanen itteni kauhukuva! Onneks oon kyllä jo pyöritelly päässäni erilaisia juttuja, joita aion ostaa nyt lähikuukausina etten muuttus kokonaan ite kolitsikankaaks. Ibizan ostoslistaa siis loppuhuipennukseks!





1. Bershka 2. Mango 3. Mango 4. Mango 5. Zara. 6. Bershka 7. Zara 8. Vero Moda 9. Bershka 10. Zara 11. Vero Moda 12. Stradivarius 13. Pull&Bear 14. h&m

Lotta

23.4.2014

Summer is coming


Pääsiäiset on nyt vietelty ja jatkoin tänään kouluhommien tekemistä. Tuo kvantitatiivisen tutkimuksen tentti vie tosissaankin aikaa, kun tuo kirja on ihan hepreaa. Aurinko paistaa ja en malttais oottaa kesälomaa, teinki siis tuosta miun "kalenterista" lomalaskurin. Enää 37 päivää Ibizalle!


Sunnuntaina vietettiin työporukan kanssa virkistäytymispäivää ja mentiin koko porukalla ratsastamaan. Olin ekaa kertaa hevosen selässä ja nautin kyllä ihan sikana, kun mentiin hevosten kanssa ratsastaa maastoon. Luulenpa, että miustakin on nyt kuoriutunu heppatyttö, ainakin vähän.

Oon myös miettiny vähäsen, et pitäskö kesäks värjätä punanen kesätukka. Mie luulen, et käyn kuitenkin ekana kyselee miun kampaajalta, et kestääkö miun hiukset sen! Kuvassa tuo väri on ainakin aika ihana! Oon tehny tuon "taideteoksen" täällä

♥ Lotta